Suomen paras työpaikka

Suomen paras työpaikka


Pääsin tässä taannoin käymään it-alan asiantuntijayritys Goforella, joka valittiin alkuvuodesta Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -tutkimuksen yleisessä sarjassa.  Kesäkuussa 2017 yritys valittiin myös Euroopan parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Viihtyisä oleskelutila pöytäjalkapallopeleineen kiinnitti luonnollisesti ensimmäisenä huomioni, mutta ennen kaikkea vierailu sai minut pohtimaan hyvään työpaikkaan vaikuttuvia tekijöitä ja niiden vaikutusta yrityksen markkinointiin.

Erilaiset virkistysmahdollisuudet vaikuttavat toki työympäristön viihtyvyyteen ja työhyvinvointiin, mutta tärkeimmäksi tekijäksi nousee kuitenkin varsinainen työyhteisö ja sen toimintatavat. Millainen yrityksen toimintakulttuuri on? Millainen kuva yrityksestä muodostuu markkinoinnin näkökulmasta?

Itseohjautuvuutta ja tiimityötä

GoForella pyritään mahdollisimman vähän näkyvään johtamiseen, josta yrityksen toimitusjohtaja Timur Kärki käyttää termiä ”Minimum Viable Management”. Vähän näkyvä johtaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työntekijät ovat oman onnensa nojassa ilman johdon tukea. Jokainen työntekijä saa tukea, jos siihen on tarvetta, mutta muuten työntekijöitä ja tiimejä rohkaistaan itsenäiseen päätöksentekoon ja itseohjautuvuuteen. Se helpottaa myös ylimmän johdon työtaakkaa, kun jokaiseen päätökseen ei tarvitse puuttua.

Päätöksentekoa ja vaikuttamista

Yrityksen avoin organisaatiokulttuuri näkyy luonnollisesti myös muussa päätöksenteossa ja markkinoinnissa. Jos päätöksenteko ja tiedottaminen on avointa ja läpinäkyvää, työntekijät ja sidosryhmät pysyvät tilanteen tasalla ja tietävät missä mennään. Työntekijät pystyvät myös vaikuttamaan omaan työhönsä ja työympäristöönsä. Goforen Jyväskylän toimipiste jopa perustettiin työntekijöiden aloitteesta ja jokaista työntekijää rohkaistaan tekemään omia aloitteita etenkin silloin, kun ne hyödyttävät koko työyhteisöä.

Yrityskulttuurin hyöty markkinoinnissa

Markkinoinnin näkökulmasta valinta Suomen parhaaksi työpaikaksi kehittää yrityksen brändiä ja työnantajakuvaa. Rekrytoinnit on helppo toteuttaa, koska yritykseen hakevat työnhakijat haluavat oikeasti työskennellä yrityksessä ja ovat sitoutuneita siihen. Ja sitoutuneiden ja tyytyväisten työntekijöiden myötä myös asiakastyytyväisyys on taattu. Jokaisen yrityksen kun tulisi olla olemassa asiakasta varten eikä asiakkaan yritystä varten.

 

Anne Sironen

Anne Sironen

Työskentelen selkokielistämisen ja sisällön tuottamisen parissa. Olen kiinnostunut markkinoinnista ja suoritankin parhaillaan markkinointiviestinnän ammattitutkintoa. Matkustelen mielelläni Pohjoismaissa ja etenkin Islanti on vienyt sydämeni. Pidän erilaisista liikuntamuodoista ja haluaisin kiivetä jonakin päivänä Hekla-tulivuorelle. Olen myös innokas penkkiurheilija ja jääkiekossa pidän Jyväskylän oman joukkueen JYPin puolia.
Anne Sironen